Keväällä elämästä tulee työlästä, sanon sen useamman(kymmenen) kevään kokemuksella. Ja erityisen työlään siitä tekee se, että sen työläys on pyrittävä salaamaan kanssaeläjiltä. Onhan sentään kevät, kaiken uuden ja ihanan alku. Aurinko paistaa, päivä pitenee ja sitä rataa, lallallaa. Mutta kun ei lallata, vaan väsyttää.
- Sun pitäis olla positiivisempi ja nauttia elämästä enemmän, kannustaa kanssaeläjä.
- Haista paska.
- Ei ku oikeesti, kanssaeläjä jankuttaa. - Aattele nyt, miten paljon sulta menee asioita ohi, ku sä oot tollanen.
- Millanen?! Miksen mä saa olla oma itteni, onko se sulta pois, jos mua ahdistaa?!
- Ei sulle voi ees sanoo mitään. Mä lähen ulos.
- Anteeksianteeksianteeksi, mutta kun mä en nyt vaan jaksapystyenkähalua! Mä lupaan olla taas ihan kohta parempi ihminen, sellanen, josta kaikki tykkää ja josta säkin tykkäät!
PAM, ovi pamahtaa kanssaeläjän selän takana. Olen taas yksin työläyteni kanssa.
Kevätmasennukseksi tätä kai tavataan kutsua. Ja vaikka se tulee joka vuosi samalla varmuudella kuin se perkeleen kevät sieltä hankien keskeltä, sen voimallisuus jaksaa aina yllättää. Mutta kun muistaa hengittää vain vähän kerrallaan ja pitää ajatukset lähellä ja omina, niin kyllä se siitä.
Olisipa jo kesä. Tai syksy. Talvestakin on tarpeeksi pitkä matka kevääseen.
---------------------------------------------------------------------------
skip to main |
skip to sidebar
Handelsmaakarin maailmankaikkeudessa on silloin tällöin asioita, jotka pakottavat haukahtamaan, mutta harvemmin haavoittamismielessä.
Arkistokätkö
Murusia maakarista
- Handelsmaakari
- +kolmikymppinen, uraoravanpyörään eksynyt wannabe-vetelehtijä, joka on alkukankeuden jälkeen sopeutunut pientaloalue-eläjäksi ja jonka aika kuluu tasapainoillessa pienten ja suurten asioiden, rakkaan perheensä ja itsensä välillä.